|
NORRBOTTENIN LÄÄNI

Pohjoiskalotin eri läänejä ja maakuntia käsittelevässä sarjassamme vuorossa
on Ruotsin pohjoisin lääni Norrbotten, josta tämä uutiskooste tehtiin
alkukeväästä. Pohjoiskalotin neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Norrbotteniin
Tromssan jälkeen vuoden 2013 alusta.
Norrbottenin pinta-ala on lähes 100.000 neliökilometriä ja käsittää
neljänneksen koko Ruotsin pinta-alasta. Läänissä asuu runsaat 250 000
ihmistä, mikä vastaa kolmannesta Ruotsin asukasluvusta. Norrbottenissa on 14
kuntaa ja tihein asutus löytyy rannikkoseuduilta.
Läänin
hallintokaupungissa Luulajassa on yli 74 000 asukasta, mikä tekee siitä
Norrbottenin suurimman kunnan. Siellä toimii myös Luulajan tekninen
yliopisto, jossa opiskelee noin 13 500 nuorta. Muita merkittäviä keskuksia
ovat Piitime, Boden, Kiiruna, Jällivaara ja Kalix. Sisämaa on rikasta
luonnonvara-aluetta metsineen, malmeineen ja vesivoimineen. Kaivostoiminta
Malmfältenin alueella on läänin suurimpia elinkeinoja, rannikon
puunjalostus- ja terästeollisuuden rinnalla. Matkailu on kehittyvä
elinkeino, joka houkuttelee kävijöitä niin tuntureille kuin
rannikkoseuduillekin.
Uutisia:
|
Pohjoiskalotilla hyvät mahdollisuudet kehittää uusiutuvaa energiaa |
|
Pohjoiskalotilla on uskomattoman monia mahdollisuuksia
kehittää uusiutuvaa energiaa, toteaa energiatekniikan professori Marcus
Öhman Luulajan teknisestä yliopistosta.
Hän
on yksi toimija ”Network of Expertise for Energy in Cold Climate (NoE)”
Interreg-hankkeessa.
Lue >> |
 |
Bioenergiaa maatalousjätteistä |
|
-Menossa on jo valmisteluhanke, jossa maatalousjätteistä tehdään
bioenergiaa, kertoo energiatekniikan professori Marcus Öhman Luulajan
yliopistosta. Se on osa Interreg-rahoitteista Network of Expertise for
Energy in Cold Climate eli NoE-hanketta, josta kerroimme toisessa
artikkelissa. Lokakuussa Oulussa pidetty energiafoorumi asetti seitsemän
työryhmää kehittelemään bioenergiaa Pohjoiskalotilla.
Lue >>
|
 |
|
Pajalan uuden kaivokset avautuvat |
|
Uusien kaivosten rakentaminen käynnistyi tämän vuoden
alussa ja ensimmäisten malmikuljetusten arvioidaan lähtevän
vuoden 2013 alussa.
-Uuden kaivoksen avaaminen on merkittävä asia
Norrbottenissa, toteaa kaivosyhtiö Northland Resourcen
edustaja Jonas Lundström
Lue >>
|
 |
|
Ruotsin malmivarat ovat Norrbottenissa |
|
-Olemme myöntäneet noin 200 malminetsintälupaa Ruotsin
alueelle. Yli neljännes niistä koskee Norrbottenia. Malmin
etsinnästä on vielä pitkä matka kaivoksen avaamiseen, toteaa
Bergsstatenin johtaja, vuorimestari Åsa Persson Luulajan
pääkonttorista.
Lue >>
|
 |
|
Metsästysmatkailuyhteistyöt Pohjoiskalotilla
|
|
-Kehitämme Pohjoiskalotin rajat ylittävää metsästysmatkailun
yhteistyötä Ruotsin ja Suomen välille Tornionlaaksossa sekä
Norjan ja Ruotsin välille Arjeplogin alueella, kertoo
Norrbottenin Hushållningssällskapetin
metsästysmatkailuvastaava Håkan Gyllbring.
Lue >>
|
 |
|
Puuhotelli herättää
huomiota maailmall |
|
Bodenin ulkopuolella
Haradsissa olevasta puuhotellista on tulossa yksi
Norrbottenin tunnetuimmista matkailukohteista maailmalla.
-Meistä ovat
kertoneet BBC Englannissa, CNN Yhdysvalloissa sekä sadat
lehdet ja julkaisut muualla maailmassa, esimerkiksi Vogue ja
Vanity Fair. Nyt vierailulla on norjalainen Verdens Gang.
Meille tulee varauksia ja tiedusteluja ympäri maailmaa,
kertoo Britta Jonsson Lindvall, joka yhdessä miehensä Kent
Lindvallin kanssa pitää Treehotellia ja Brittan
pensionaattia.
Lue >>
|
 |
|
Rajat ylittävä
Interreg-hanke luo tuo uusia työpaikkoja |
|
- Odotamme, että
Interreg-hankkeen myötä vähintään 200 yritystä
Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa palkkaa lisää
työvoimaa ja kasvattaa noin 20 % liikevaihtoaan vuoden
aikana ja vielä 40 % lisää sitä seuraavien kahden vuoden
aikana, kertoo hankevetäjä Per-Anders Blind Norrbottenin
Connect Norrista.
Lue >> |
 |
|